2008-10-15

Ei vielä talliin


Tänään keskiviikkonakin 15.10. oli hieno ajopäivä. Päivällä käväsin Kannuksessa. Näyttää muutkin olleen liikkeellä. Mites se Anssun tankin tilavuus?
Kuva on maanantai-illan ajeluilta. Kuu alkoi valaista Ohtakarin patehella.

Vaasan kautta







Maanantaiaamuna lähdin ajelemaan kohti Lohtajaa. Kun ei ollut mihinkään kiire ja kun aurinko paistoi komeasti siniseltä taivaalta, valitsin aluksi suunnaksi Vaasan.
Laihian ABC:llä kävin tankkaamassa.
Tie oli osittain kostea ja kun mittari Kurikassa näytti viittä plusastetta, hieman varjopaikoissa tarkastelin tienpintaa. Mustajää ei olisi mukava yllätys. Tie oli kuitenkin sulana.

Kun saavuin kolmostien ja kasitien risteykseen, Raippaluodon tie liikenneympyrästä suoraan ajettaessa tuntui kovin houkuttelevalta. Jatkoinkin siis suoraan. Aamupäivä oli kauneimmillaan. Pysähdyin kuvaamaan sillan molempiin päihin. Aurinko lämmitti mukavasti. Jatkoinkin matkaa vielä Raippaluodon satamaan. Sieltä kuvia ja vielä kirkon parkkipaikalta. Puolenpäivän aikoihin sitten Sepänkylään ja kasitielle. Leppoisassa myötätuulessa Rannanperälle.

Lokakuun ajonautintoja


Vähän harvanlaisesti on tänne sivustolle tullut tuotoksia tuoduksi.
Pikkuhiljaa kesän ajeluista kuitenkin kirjoittelen ja laitan kuvia.
Ensiksi kuitenkin näitä viimeisimpiä.
Ajofiilikset ovat lokakuussa olleet mitä parhaimmat. Viikonloppuna suuntasin Suzukin taas kohti Kurikkaa. Perjantaina olikin nautinnollinen ajokeli. Liikennettä oli reippaanlaisesti. Vielä kesänopeudet voimassa, joten rekkojen ohittelua lähes koko matkalla. Lapuan jälkeen ei sitten enää paljon kannata tai tarvitse ohitella. Satasen rajoitusta vain jonkin matkaa Ilmajoella.
Sunnuntaina ajelimme Kurikasta pieniä sorateitä ja metsäautoteitä kohti Kauhajokea. Kävimme välillä katsomassa Kurikan Paulapieksujen majaa, josta kuvakin.
Paluumatka Kauhajoelta vanhaatietä mutkista nauttien. Ilta jo pimeni, mutta tie oli kuiva ja lämpöasteita lähes kymmenen.

2008-06-23



Aikaa hieman kulunut tuosta edellisestä kuvasta. Kuva tältä Jussilta, sunnuntai-illalta Ohtakarin maisemista. Ei Suzuki koko aikaa tallissa ole ollut. Kilometrejä ei kuitenkaan kovasti ole kertynyt. Opiskelut työn lisäksi veivät kevään ja alkukesän. Nyt kuitenkin opiskelut valmiina ja kesälomakin alkanut, joten eiköhän se tästä. Norgeen suunta jo ensi perjantaina. Pakkaussuunnitelmien kimppuun pikasesti. Viime viikolla kamat olivat rinkassa Pallas_Hetta reitillä. Jotain samaa moottoripyöräretkeilyssä teltan kanssa. Triumphin kuva Tupoksen ABC:ltä tuolta reissulta.

2008-04-13

Kesä tulee!


Huomenna olisi pitänyt ajaa Kaustiselle aamulla ja sitten Kokkolaan huoltoon. Hieman näytti säätiedotuksen pohjalta epävarmalta. Sain huollon siirrettyä 24:een tätä kuuta. Saa nähdä, mikä keli silloin. Eilen pyöriä liikkeellä.
Tämä kuva puoli neljältä iltapäivältä nyt sunnuntaina. 20.15 lunta monta senttiä enemmän. No kyllä se kesä sieltä.

2008-03-30



En kuitenkaan malttannu pysyä vain kartanolla. Kävin auringonlaskun aikoihin Ohtakarissa ja Marinkaisisa kääntymäsä. 2008-03-30. Talavi takana. Tuntui kevähältä!

2008-03-29

Tänään maaliskuun 29. päivänä ensimmäiset kilometrit tänä vuonna. Ei sen enempää kuin mitä mahtuu Isonevan ja Rannanperän väliin, mutta mukavaa sekin. Nyt Suzuki kotona.
Huomenna voisi käydä vähän pidemmänkin lenkin, jos ei oikein paha keli. Ohtakarin tiellä vielä jäisiä paikkoja, eli sinne ajelijoiden kannattaa olla tarkkoina. Lumet lähtee vauhdilla.
Varovaisia ajeluja muillekin!

2008-03-26



Pari kuvaa viime vuodelta.
Ajokauden alkupuolelta 2007-03-24 Isonevan kartanolla.
Bandit sitten kesäloman viimeisenä päivänä elokuun alussa matkalla Siikajoen Varessäikän tuulimyllylle. Tie 86 ja levähdysalue Vihannin eteläpuolella.

Heinäkuussa 2006 Kämppävattajan lepikossa. Mukava palata rannalta Suzukin satulaan.

Tässä GS 500 vm 99 ja kottarit kesänä 2005 Käläviällä.

2008-03-03



Iltaretkellä 2006-09-13

Käytiin Matin kans Seinäjoella. Etelä-Pohjanmaata 2006.

Kemora 2006-07-02. Kilipapyörä.


Reisjärvi ja Lestijärvi. Hieno kevätpäivä 2006-05-06. Voisko muuta toivoa?

Hymyilevän motoristin kevätpäivä 2006 ja Bandit 1200S

Itäpyörä Kemoralla 2005


Vuosi 2005 ja Suzuki GS 500 E



Suoramyynnin kartanolla kesäkuussa 2006 Lohtajalla

2008-03-02






Tässä muutama kuva helteisestä Vaasasta. Päivä oli 17.6.2006 ja tapahtumana Suomen Automobiili-Historiallisen klubin valtakunnalliset retkeilyajot. Minä olin liikkeellä GSX-750:llä ja ajohousut ja -kengät jalassa kolme tuntia kasarmin kentällä. Paitana musta t-paita. Nautein joka solullani!

2008-03-01


Kilpisjärvellä elokuun toisena päivänä 2007 näkyi tämä mukava retkiyhdistelmä. Nuorruinko noin neljäkymmentä vuotta?

Tällainen muisto viimekesän elokuun helteeltä 23.8. Paikkana Neiturin kanavan seutu Konneveellä. Takana näkyy Lavianselkä.
Blogi täysin synnytysvaiheessa. Mutta kevään 2008 aikana syntyy jotakin.